EU:n toimivalta ilmastotoimien alalla

Euroopan unionilla on vain se toimivalta, jonka EU:n jäsenvaltiot ovat sille EU:n perussopimusten kautta antaneet. Kaikki muu toimivalta on jäsenvaltioilla.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 11 ja 191–193 artiklan mukaan EU:lla on toimivalta kaikilla ympäristöpolitiikan aloilla, mukaan lukien ilmastonmuutos. Sen toimintavaltuuksien laajuutta rajoittaa toissijaisuusperiaate.

Ilmastonmuutoksen torjunnan osalta toimivalta on jaettu: sekä EU että jäsenvaltiot voivat antaa oikeudellisesti sitovia säädöksiä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa säädöksiä vain, jos EU ei ole käyttänyt toimivaltaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä.  Jokaisessa jäsenvaltiossa jotkin osa-alueet voivat olla paikallis- tai aluehallinnon vastuulla.

Jäsenvaltiot ovat vastuussa myös EU-lainsäädännön täytäntöönpanosta.

Eurooppalaisen ilmastolain mukaan EU:lla on oikeudellinen velvoite tulla ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi vuodelle 2030 on asetettu välitavoite vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä vähintään 55 %.

Jäsenvaltiot voivat asettaa myös kunnianhimoisempia välitavoitteita. Ne vastaavat myös menetelmistä, joita ne valitsevat päästöjen vähentämiseksi omalla alueellaan.

Eri aloilla sovelletaan erilaisia lähestymistapoja päästöjen vähentämiseen.

EU:n päästökauppajärjestelmässä on rajoitettu joidenkin alojen kokonaispäästöjä ja luotu päästöoikeuksien markkinat, jotka asettavat hiilelle hinnan. Erityisesti tämä koskee energiahuoltoa, energiaintensiivisiä teollisuudenaloja ja ilmailua.

Päästökauppajärjestelmän täytäntöönpanoon sovelletaan jaettua toimivaltaa:

• Komissio toimii silloin, kun tarvitaan EU:n tason yhdenmukaista täytäntöönpanoa kaikissa jäsenvaltioissa, esimerkiksi maksutta jaettavien päästöoikeuksien määrittämisessä ja päästöjen seurannassa, raportoinnissa ja todentamisessa.
• Jäsenvaltiot jakavat päästöoikeuksia teollisuuden toiminnanharjoittajilleen ja jäljittävät ja validoivat tosiasiallisia päästöjä suhteessa sallittuihin määriin. Joissakin jäsenvaltioissa on perustettu huutokauppapaikkoja. Jäsenvaltiot käyttävät päästökauppajärjestelmän tuloja myös ilmastotoimiin.

Taakanjakoasetus koskee päästöjä, joita aiheutuu kotimaan liikenteestä (ilmailua lukuun ottamatta), rakennuksista, maataloudesta, jätteistä ja pienistä teollisuuslaitoksista EU:ssa. Vuoteen 2030 mennessä näitä päästöjä vähennetään 40 % vuoden 2005 tasoon nähden.

Kaikki jäsenvaltiot osallistuvat näihin toimiin, ja kansalliset vähennystavoitteet vaihtelevat 10:stä 50:een prosenttiin. Jäsenvaltiot vastaavat näiden tavoitteiden saavuttamisesta EU:n ja kansallisten toimenpiteiden yhdistelmällä. Jokaisessa jäsenvaltiossa jotkin osa-alueet voivat olla paikallis- tai aluehallinnon vastuulla.

LULUCF-asetuksessa vahvistetaan EU:n tavoite luonnollisten nielujen tuottamille hiilen nettopoistumille: 310 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuoteen 2030 mennessä. Kullekin jäsenvaltiolle on asetettu erityiset tavoitteet.

Jäsenvaltiot ovat vastuussa hiilipoistumatavoitteidensa saavuttamisesta ja laajentamisesta EU:n uuden tavoitteen mukaisiksi. Niillä on käytössään monia keinoja maankäytön parantamiseksi, kuten kestävä metsänhoito tai turvemaiden uudelleenvettäminen. Jäsenvaltiot päivittävät yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) alaisia strategiasuunnitelmiaan maankäyttösektorin tavoitetason noustessa.

Kaikkien EU:ssa 1. tammikuuta 2035 alkaen myytävien uusien henkilö- ja pakettiautojen on oltava päästöttömiä, ja niillä on vuodesta 2030 oltava erityiset päästövähennystavoitteet suhteessa vuoden 2021 tasoihin. Lisäksi kullekin valmistajalle asetetaan vuosittain erityiset tavoitteet.

Jäsenvaltioilla on tavoitteen saavuttamisessa ratkaiseva rooli, sillä uuden politiikan onnistuminen riippuu latausasemien määrän lisäämisestä kaikkialla Euroopassa. EU on antanut vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuuria koskevan asetuksen, jonka puitteissa jäsenvaltiot lisäävät latauskapasiteettia päästöttömien autojen yleistymisen myötä ja asentavat lataus- ja tankkauspisteitä säännöllisin välimatkoin tärkeimpien liikenneväylien varrelle.

EU tarjoaa taloudellista tukea jäsenvaltioille, kaupungeille, alueille, yrityksille ja haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille auttaakseen niitä vihreän siirtymän edistämisessä. Rahoitustukea annetaan eri muodoissa, kuten Life-ohjelmassa, sosiaalisessa ilmastorahastossa, innovaatiorahastossa ja modernisaatiorahastossa.